Läsnä liikkeessä, läsnä elämässä
Alunperin Nia oli minulle se sallivampi tapa hikoilla tanssilattialla, harrastus jonka kautta pääsin tuulettamaan tunteitani tunneilla joilla sekä riehuttiin että rentouduttiin. Ennen pitkää huomasin fuusiolajin kuitenkin yhdistävän kaikkea minulle tärkeätä - musiikkia, kehon tanssillisen monipuolista käyttöä, tietoista optimismia - ja pikkuhiljaa Niasta on tullut sekä elämäntapa että kutsumustyö.
Niaa voi ilman muuta harrastaa pelkästä liikunnan ilosta, vaan itselläni on sellainen olo, että monet palaavat lajin pariin osittain senkin takia, että juuri tunneilla koettu mielihyvä muodossa tai toisessa usein löytää tiensä myös arkielämään. Jollekin tämä tarkoittaa suuria muutoksia kertaheitolla, toinen kasvaa niihin hitaammin, ja kolmas pyristelee jopa vastaan - mutta jokin vetää niitä paljaita jalkoja sittenkin tanssiin, yhä uudestaan.
Alan olla sitä mieltä, että yhdistävä tekijä tässä on Nian kautta lisääntyvä läsnäolo - ja sen ymmärtäminen, että elämän voi kokea tanssina niin tunnilla kuin sen ulkopuolellakin. Välillä kevyempänä, välillä haastavampana - elämää kokonaisuudessaan kaikkine väreineenhän tämä vain, sittenkin.
Kyky kuunnella itseään ja nauttia juuri käsillä olevasta saattaa parantaa elämänlaatua huomattavasti ja selkeyttää myös niitä kohtia jotka jostain syystä eivät istu niin kuin pitäisi. Osaanko pitää itsestäni huolta, osaanko kunnioittaa vaihtelevia tarpeitani? Tiedänkö mistä pidän - ja osaanko pyytää sitä, antaa sille tarpeeksi tilaa elämässäni? Entä kuinka lähellä tai kaukana olen haaveistani?
Tiedän Nian - pikkuhiljaa kerääntyvän elämänkokemuksen kanssa - selkeyttäneen omaa elämääni ratkaisevasti; opettaen minua kuuntelemaan ja kunnioittamaan ensin kehoani ja sen voimavaroja tanssiessa ja pikkuhiljaa soveltamaan tätä myös muilla elämänalueillani. Toisinaan unohdan edelleen osaamiseni lähes tyystiin, mutta toisaalta olen löytänyt itsestäni myös armollisemman puolen - sen, joka muistuttaa minua siitä, että voin ja ennen kaikkea saan pyytää apua tarvittaessa, ja aloittaa alusta, uudestaan ja uudestaan, niin kauan kuin henki minussa kulkee.
Ja sitten hengitän syvään - minä olen. Tässä, ja nyt.
