Minna Aalto |Nia1st Degree Black Belt, FM
Minna tässä, moi. Olen lisensoitu nia-ohjaaja joka hurahti niaan kohta jo 20 vuotta sitten. Ohjannut olen vuodesta 2005. Lajissa mua viehättää ennen kaikkea sen elämänmyönteisyys. Nian monipuolinen taustatieto anatomiasta musiikkituntemukseen pitää asiat mielenkiintoisina myös ohjaajan näkökulmasta. Tunneissa minusta parasta on niiden tanssillisuus, riemu ja sovellettavuus.
Viikkotuntien lisäksi ohjaan niaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä työpajoja, lyhytkursseja, ja räätälöityjiä kokonaisuuksia (myös yksityistilaisuuksiin). Move It on Nian piristävä vastine intervallitreenille, Nia FreeDance ohjattua vapaata liikettä ja Nia 5 stages kehonhuoltoa lattiatasolla.
Ohjatessani pyrin tarjoamaan sinulle mahdollisuuden elävöittää itseäsi matalan kynnyksen liikunnan, spontaanin ilon ja menevän musiikin avulla.
Niassa arvostan sitä, että kaikki tunnetilat - kuten kehotkin - nähdään yhtä arvokkaina, vaikkakin erilaisina. Elämänmyönteisyys ei tarkoita vaikeiden asioiden väistelyä, vaan koko elämänkirjon tunnustamista, oman elämänsä ainutlaatuisuuteen heräämistä. Lempeys kulkee käsi kädessä voiman kanssa.
Ohjaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sinä olet tervetullut kunnostasi, mielialastasi, koostasi ja kokemuksestasi riippumatta - tanssilattiani ovat avoimia niin sohvaperunoille kuin (h)ikiliikkujoillekin.
Tapaamisiin & tanssimisiin,
Minna
Kuuden Nia-vyökoulutuksen lisäksi olen käynyt useita lyhyempiä Nia-koulutuksia; ja tuotan niitä myös itse. Aiempi tai ji-harrastus Rein Siimin johdolla vaikutti minuun syvästi. Tykkään nian lisäksi esimerkiksi lukemisesta ja maalaamisesta. Syksyllä 2022 aloitin perinteisen jäsenkorjauksen opinnot. Asun Turussa miehen ja Roxy-koiran kanssa.
*
Dakinia on sanaleikki. Dakini on tiibetiläinen taivaantanssijatar, joka yhden selityksen mukaan "tuo selkeyttä varsinkin naisten elämiin". Lisäämällä a-kirjaimen sanan loppuun, sain nian piilotettua toiminimeenikin.

Miksi Nia?
#siksinia


Elinvoima ja ilo
Nia on elämänmyönteinen polku. Ilon tai mielihyvän seuraaminen ei tarkoita kivun tai ongelmien kieltämistä. Se saattaa kuitenkin edesauttaa lihasjumien, stressin ja sydänsurujenkin sulamista. Yhteys elinvoimaan löytyy parhaiten rentoutuessa, ilo muun muassa musiikista.
Pehmeys ja voima
Rentous ja hyvä olo edellyttää pehmeyttä ja ponnistelua sopivassa suhteessa. Jokaisella Nia-tunnilla valmistelet lempeästi elimistöäsi vauhdikkampaa osiota varten. Voimasi valjastat keskittymällä siihen mitä olet tekemässä - oli kyse sitten tanssiaskelista, potkuista, lyönneistä tai hengityksestäsi. Nia puhuu siis pehmeyden puolesta voimaa unohtamatta.
Vapaus ja muoto
Muoto eli koreografia tai ohjeistus luo kehykset joiden sisällä liikkua; vapaus kannustaa kokeiluun. Liikesarjan jäsentäminen antaa kiireiselle mielelle tekemistä; vapaa tanssi tilaa itselle olla - ehkä (epä)mukavuusalueellakin. Vastakohtien tutkimisesta on usein hyötyä.
Tietoisuus
Kehosi on elinikäinen kumppanisi, niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Niassa keho on ykkösruutu, johon aisteja ja aistimuksia kuunnellen palaamme yhä uudestaan. Nian kehonkuvaan mahtuu myös mieli, tunteet ja sielu/henki. Kehotietoisuus on henkilökohtaista, ja sitä voi harjoitella. Se voi olla vastalääke esimerkiksi jännittämiselle tai ahdistukselle. Nia voi toimia myös mindfulness-harjoituksena.
Toiminnallisuus
Joustavuus, reaktiokyky, liikkuvuus, voima ja valmius ovat tärkeitä ominaisuuksia ikään tai kuntoon katsomatta. Nia tähtää ennen kaikkea näiden ylläpitämiseen, ilon ja mielihyvän kautta.
Yksilöllisyys
Tunnilla liikut yksilöllisesti, osana ryhmää. Ohjaajana liikun ryhmän kanssa läpi tunnin ja näytän vaihtoehtoisia liikkeitä, mikäli kaipaat haastetta tai rauhallisempaa treeniä.
Niassa saa, muttei tarvitse olla sosiaalinen. Olet tervetullut tunnille juuri sellaisena kuin olet - kirjaimellisesti.
Palautetta
The infusion of soul-fire into our own ideas, our own life, the lives of those we touch, that is our work. The shoving of the soul to its home, that is our work. The releasing of a shower of sparks to fill the day, and creating light so we can find our way through the night, that is our work.
- Clarissa Pinkola Estés

Yhteystiedot
HUOM!
Parhaiten tavoitat minut sähköpostitse.
Minna Aalto | Dakinia
minna @ dakinia.fi
+358 50 371 7090
Y-tunnus | FO-nummer 2154043-6
Tunnit | Tapahtumat
TOUKOKUUN TUNNIT | LEKTIONER I MAJ
MA 8.5. | 15.5. | 22.5. | 29.5.
klo 17.30-18.15, etätunti
Nia: Move It (Zoom + 24h-tallenne)
KE 3.5. | 10.5. | 17.5. | 24.5. | 31.5.
klo 10.30-11.30, vain lähiopetus
Nia, tanssistudio All-Star
LA 13.5. klo 11-12
ViisuNia
Tanssistudio All-Star + Zoom (+24h-tallenne)
Kaikki tunnit DROP IN!
Maksu mieluiten verkkokaupassa.